CFM
Olimme olleet kiinnostuneita radiolaitteista jo pienestä pitäen.
Aluksi kuuntelimme radio Luxemburgia ja jossain vaiheessa käsiin ajautui
(ruinasimme kaverin kanssa kummatkin vanhemmiltamme joululahjaksi) Gakken-merkkinen
rakennussarja josta, kuinka ollakaan, oli mahdollista rakentaa keskiaaltolähetin.
Laitteen lähetys kuului parinsadan metrin päähän.
Eipä aikaakaan, kun keksimme kytkeä kasettinauhurin Gakkeniin
ja aloimme soittaa musiikkia. Radiot kourassa me kakarat poljimme lähiseudulla
ja tutkimme, miten kauas asema kuuluu.
Jonkin ajan kuluttua tilailimme Bebekiltä Kemo-merkkisiä rakennussarjoja.
Kemon lähettimien laatu oli aivan sutta. Ne hurisivat, ryömivät
ja roiskivat. Lyhytaaltolähettimen harmooniset saattoivat kuulua tosi
selvästi ulallakin.
Lähetysharrastus laajeni, hankimme LA-puhelimia.
Opimme sitten tuntemaan erään kaverin ja kävikin ilmi, että
tämä tyyppi omisti ULA-lähettimen ja heitti ohjelmaa aktiivisesti.
Pääsimme mukaan toimintaan. Teimme suoria lähetyksiä ja
olimme myös mukana metsässä silloin kun nauhoja ajettiin ulos.
Tuntui mahtavalta, kun tiesi, miten kauas lähetys kuuluu.
Jonkin ajan kuluttua meille tarjottiin omaa lähetintä. Värväsimme
lisää porukkaa, koska laitteen ostohinta oli liian suuri yksin tai
kaksin maksettavaksi. Keräsimme siis porukalla kolehdin ja ostimme laitteen.
Se oli Veronica FM:n valmistama, 15 watin, taajuuden 96,0 MHz lähetin.
Meillä oli myös stereokooderi, mutta sen kanssa oli ongelmia, joten
sen käyttö jäi aikaa myöten vähemmälle. Itse
lähetin oli unelma verrattuna vanhoihin Kemo-patentteihin. Sen kanssa
ei ollut koskaan mitään ongelmia. äänenlaatu oli mahtava.
Veronica kesti hyvin kolhuja, niin monella metsäkeikalla se oli mukana.
Ja mikä tärkeintä, laite päälle kytkettäessä
taajuudella kuului mukava "iiyu"-ääni. Kai se johtui PLL:n
lukittumisesta tai jostain vastaavasta. Tuo ääni on kai vielä
tallella jossain nauhalla.
Mikserinä meillä oli - tietenkin Monacor - loistopeli sekin. Lisäksi
käytimme joskus kaikulaitetta, jonka kaikua saatiin pidennettyä
tv:stä lainatulla potentiometrillä. Muu studiokalusto löytyikin
sitten ydinporukalta. Yksinkertainen studio koostui parista cd:stä, dekistä,
levysoittimesta ja kahdesta mikistä. Yleensä yksi kaveri oli mikserissä
kiinni ja toinen mikki kiersi muun porukan kesken. Kaikille oli muutama toivebiisi
joita soitettiin puheen lomassa.
Tavallisin keikkavarustus oli: Lähetin, SWR-mittari, antenni, korvalappustereot,
kannettava radio ja akku. Akkujen kanssa meni monta kertaa hermot. Olisi pitänyt
hankkia hyytelöakku, etteivät hapot olisi syövyttäneet
vaatteita. Lähetinpaikkamme oli yleensä vartioitu.
Lähettelimme satunnaisesti, yleensä perjantai- tai lauantai-iltaisin.
Testejä tosin ajeltiin milloin mistäkin.
Tutuille informoimme ja joskus laitoimme mainoksia paikallisten koulujen
seinille. Kerran yritimme lähettää liikkuvasta autosta, mikä
osoittautui kuitenkin epäonnistuneeksi kokeiluksi. Kuuntelijaluvuista
en tiedä, eikä se edes kiinnosta minua. Ainakin meillä itsellämme
oli hauskaa.
Nyttemmin, kokeneempina, olisimme tehteet monet jutut toisin. Asiat olisi
voinut organisoida paremmin ja tiedon leviämistä olisi pitänyt
rajoittaa tehokkaammin. Nyt liian moni tiesi liikaa ja jopa eräältä
porukkaamme kuuluneelta tulivat hänelle aivan tuntemattomat ihmiset kyselemään
lähetystouhuista.
Ostimme lähettimen muistaakseni keväällä '93 ja myimme
sen seuraavana syksynä. Toiminta alkoi hirvittää, kiinnijäämisen
pelko kasvoi kasvamistaan. Ehkäpä ymmärsimme lopettaa ajoissa.
Piraattiaikani oli täynnä loistokokemuksia, joten en kadu sitä
ollenkaan. Tiedän, että laitteemme olivat niin laadukkaita, etteivät
ne tuottaneet kenellekään harmeja. THK:n mahdolliset piraattien
vastaiset selitykset ovat siis ainakin tässä mielessä surkeita.
Tässä asiassa en ole antanut muiden määritellä oikeaa
ja väärää - olen tehnyt sen itse. Täten en katso
toimineeni väärin.
Toivottavasti löytyy uusia yrittäjiä, että saamme vähän
väriä radiotaivaalle. Minusta tällainen toiminta, tarpeeksi
hyvin toteutettuna, on ainoastaan piristävää. Alkaakin jo radionova-mömmö
ja kuuntelijoiden aliarvioiminen kyllästyttää!
Kyllä on kiva muistella myöhemmin niitä kertoja kun itse oli
väijymässä lähettimen vierellä pimeässä
metsässä, peläten pienintäkin rasahdusta ja nauttimassa
jonkinlaisesta vapaudentunteesta, kun oma ääni kaikui pitkin bandia.
Jännitys on ULA:lla aivan toista kun SW:lla. Mainostetut lähetykset
on kuitenkin rautaa ja lähetyksen jälkeen fiilis on kuin maailmanmestarilla!
KOMMENTTI:
Mielipiteeni radiotoiminnasta
Nämä ovat omia mielipiteitäni, eivät millään
lailla muiden ex-CFM:läisten. No, ok... allekirjoittaahan Hilly Billy
myöskin.
Moni paikallisradio ja myös Radio Nova pahoinpitelee musiikkia liialla
kompressoinnilla. Luulisi, että tähän ei Novalla ole tarvetta,
koska sillä on saman tehoiset lähettimet kuin YLEllä. Kompressointi
on tasapainoilua, jossa voi myös onnistua niin, että asemaa viitsii
kuunnella.
Paikkakunnalla, jossa asun, toimiva paikallisradio on täysin epäonnistunut
äänensä prosessoinnissa. Vasen ja oikea kanava tulevat usein
eri voimakkuudella, kuullostaa siltä, kuin stereokuvaa yritettäisiin
laajentaa, kikkailtaisiin tilaefekteillä. Bassot puuttuvat ja keskiääniä
on liikaa. Inhottaa kuunnella sellaista, onneksi on muita vaihtoehtoja. Musiikin
äänittäminen asemalta ei tule kuuloonkaan. Jotain hyvää
sentään DABissakin, se kun poistaa dynamiikan supistamisen tarpeen.
Mielestäni monia kaupallisia radioita vaivaa teennäisyys ja tekopirteys.
Hyvä esimerkki on R. Nova, joka soittaa "kivaa musaa kivoille ihmisille".
Kaiken pitää olla aina "tosi kivaa".
"Jos teillä on liikennetiedotuksia tai jotain muuta kivaa, soittakaa
meille, numeromme on...", toteaa Nova. Pitääkö siis todellakin
olla kivaa sanottavaa, että saa soittaa?
Mihinhään asioihin ei oteta oikeasti kantaa, silloinhan vaikka
saatettaisiin ärsyttää jotakuta ja siihenhän kaupallisella,
valtakunnallisella radiolla ei taas tietenkään ole varaa. Kaikki
mielipiteet ja arvot ovat keskivertosuomalaisen arvoja, eli mielestäni
hieman konservatiivisia. Musiikki on helppoa.
Eräässä paikallisradiossa töissä ollut tuttuni kertoi,
miten aseman johtaja oli hermostunut tuttuni soitettua aseman profiilista
hieman poikkeavan kappaleen. ärsyttiköhän musiikki jotakuta?
Koska valtakunnallisella, kansan rahoittamalla Yleisradiolla ei ole tarvetta
kerätä mainosmarkkoja, voi se soittaa ja sanoa vähän radikaalimmin
kuin kaupalliset tiedotusvälineet. Voidaan soittaa valtavirrasta poikkevaa
musiikkia, niin että palvellaan kansaa mahdollisimman monipuolisesti
ja suodaan marginaaliryhmillekin oma (musiikki)annoksensa. Toivopa Novalta
AC/DC:tä. Eli omat pisteet menee kyllä ylelle.
Helsinkiläisistä asemista kunnioitukset myös R. Citylle. Kerrotaan,
että Cityn varhaisimpina aikoina City ei halunnut liittyä Paikallisradioliittoon,
koska "ne käyttivät pukuja".
Tiedän, että koska Suomi on pieni maa, täällä on
myös pienet kuuntelijamäärät, joten marginaaliasema ei
menesty täällä. Poikkeuksen tekee juuri City, joka on erikoistunut
rock-musiikkiin, kutsuuhan se itseään "Suomen rock 'n' roll-päämajaksi".
Nykyisin piraateille ei ole niin suurta "tilausta" kuin entisaikoina,
jolloin kankea YLE soitti nuorison musiikkia vain vähän ja siksi
nuoret kuuntelivat Luxemburgia. Nykynäkökulmasta todella käsittämätöntä,
että niin suuren ryhmän tarpeet oli suomalaisessa radiotoiminnassa
unohdettu.
Nykyisin nuorisomusaa tulee radiosta ja satelliittikanavilta paljon, joten
piraattiradiot eivät ehkä enää voi samalla tavalla järkyttää
systeemiä kuin ennen.
Mutta piraattiradiossa on se tietty henki... Kukaan ei tee sitä työkseen,
joten siitä ei voi saada kenkää ja niinpä voi sanoa melkein
mitä haluaa ja soittaa sellaista musaa, mikä itselle kolahtaa, välittämättä,
jos vaikka joku mummeli saattuu taajuudelle ja musiikkia kuullessaan pyöräyttää
kakit housuunsa.
Ei ole päätoimittajaa, ei omistuspohjaa, ei osakeanteja, ei mainosmyyntiä,
ei viimeiseen asti hiottuja repliikkejä. Jos aikamerkistä puuttuu
yksi piippa (YLE!), ei tule huutoja. Studiossa voi heittää juttua
viinan merkeissä, kukaan ei tule antamaan potkuja. Sekojuttujen ja omien
mielipiteiden sanominen ei ole mahdotonta.
Ja näkeehän harrasteessa luontoakin. Männyn alla on jännittävää
kykkiä kuunnellen tarkasti jokaista rasausta. Tuntuu hienolta painaa
korvalappustereoiden play-nappia ja kuunnella, kun ensimmäinen biisi
lähtee taivaalle.
Ai että onko hieman vapaampaa? No siksihän sitä kai kutsutaankin
vapaaradioksi.
Keep this frequency clear - Buffalo Bill & Hilly Billy
|