Neuvostoliiton piraatit 1991
Piraatit Neuvostoliitossa tai muualla entisen kommunistisen blokin maissa
eivät suinkaan ole uusi ilmiö, vaikka ne ovatkin tulleet enemmän
esille ja ihmisten tietoisuuteen myös länsimaissa vasta nykyisen "tapojen
höltymisen" myötä. Piraatteja on Neuvostoliitossakin ollut
tiettävästi jo 60-luvulla. 70-luvun puolivälin tienoilla piraateista
oli jo tullut pienoinen ongelma, sillä asemien operaattorit varastivat
tehtaista osia laitteisiinsa.
Piraatit eivät koskaan ole olleet mikään vaihtoehto, eli ne
eivät tiettävästi ole muutamia poikkeuksia lukuunottamatta lähettäneet
systeemin vastaista ohjelmaa. Tai ainakin sellaiset asemat poimittiin pian pois.
Suurin osa asemista lähetteli musiikkia osan ollessa uskonnollisia asemia.
Luultavasti tuolloinkin oli toiminnassa vieläkin suurempi joukko piraatteja,
jotka keskittyivät DX-kusojen pitämiseen keskenään.
Menneinä vuosikymmeninä itä-piraatteja kuultiin Suomessakin
silloin tällöin lähinnä keskiaaltojen yläpäässä
1610 - 1700 kHz paikkeilla. Osa asemista on jopa soitellut musiikkia ja asemat
ovat puhuneet sekä venäjää että eestiä. Englanninkielisiä
asemia ei tiettävästi ole takavuosina kuultu. Ainakin yhden eestiä
puhuneen aseman on kuultu 70- ja 80-lukujen vaihteessa yrittäneen yhteyttä
silloin Suomessa toimineisiin MW-piraatteihin. Asema jopa luki osoitettaan lähetyksessä,
mutta ei ole tiedossa vastattiinko osoitteesta koskaan Suomeen.
Vuodesta 1990 lähtien on Neuvostoliiton piraattitoiminnasta alettu saada
luotettavampaa tietoa länsimaihin, sillä maan harvat piraattiaktivistit
ovat alkaneet kirjoitella mm. Suomeen. Niin, ja KGB on alkanut päästää
kirjeet läpi...
Niinkuin ennen, niin myös tänään suurin ongelma neuvostoliittolaisten
piraattien kuuntelussa on kieli. Harvat suomalaiset radiomiehet osaavat venäjää
ja vielä harvemmat neukkuasemat puhuvat muuta kuin venäjää.
Nykyään Neuvostoliitossa on satoja piraatteja, mutta vain pieni osa
niistä voidaan laskea ns. yleisradiopiraateiksi. Suurin osa on eräänlaisia
luvattomia radioamatöörejä tai CB-miehiä, sillä he
keskittyvät kusoiluun keskenään. Asemat käyttävät
yleensä länsimaihin verrattuna suuria tehoja, 100-1500 wattia, mutta
signaalin laatu on useinmiten huono. Useimmat asemat eivät edes pystyisi
lähettämään musiikkia.
Neuvostoliittolaiset piraattioperaattorit eivät yleensä osaa englantia
tai muita länsimaisia kieliä. Heillä ei myöskään
yleensä ole mitään varsinaista asemanimeä, vaan jonkinlainen
kutsu, esimerkiksi "Belomorkanal", joka on erään halvan
venäläisen savukkeen merkki. Kutsuna käytetään tavallisesti
jotain yleistä, laajalle levinnyttä ja helppoa (?) venäläistä
sanaa. Varmimmin asemia kuulee myöhään illalla ja yöllä.
Piraateilla ei juuri koskaan ole mitään osoitetta ja vaikka heillä
olisikin, he eivät vaivaudu vastaamaan raportteihin. Suurin osa asemista
toimii toisen piraattimekan, Hollannin, tavoin keskiaaltojen yläpäässä.
Toimintaa on kuitenkin myös lyhytaalloilla ja OIRT-ULA:lla. Varmimpia toimintataajuuksia
ovat:
- 1610 - 1800 kHz
- 2100 - 2500 kHz
Ylempää lyhytaalloilta asemia löytyy lännen tapaan 48 metriltä
ja taajuusalueelta 6500-6700 kHz. Keleillä saattavat Suomessa kuulua myös
OIRT-ULA-asemat. Keväällä aloitti esim. Moskovassa Radio Vodorod
(suomeksi "vaarallinen"), joka löytyy väliltä 70-72
MHz.
Modulaatiolaji on AM (siis ei SSB) muilla paitsi OIRT-ULA-taajuuksilla, joilla
tietysti käytetään WFM:ää.
Muutamia tänä vuonna lokattuja piraatteja
Taajuus | Nimi | Paikkakunta |
---|
1690 | R. Pelengator | Orenburg | 1692,5 | R. Sistema | Moskova | 1699 | R. Ispytatel | Lipetsk | 1715,8 | R. Belomorkanal | Moskova | 1802 | R. Platina | Kursk | 1802 | R. Dinamic | Dnepropetrovsk | 48 mb | RIOT Radio | Moskova | 6535 | R. Kvadrat | Stavropol | 6562 | R. Vershina | Tambov | 6562 | R. Arenda | ?? |
Näistä Radio Sistema on kuultu Bolognassa, Italiassa saakka. 1700
kHz alueella voit kuulla myös seuraavia Moskovan alueen asemia: Indikator,
Zemlyak, Groza, Rubin, Pirat, Kardinal ja Solovey.
Pari osoitettakin on tiedossamme:
- R. Kardinal ja R. Sistema: P.O.Box 15, Serpukhov-3, Moscow Region 142203, USSR
- RIOT Radio ja RWB (Radio Without Borders): P.O.Box 55, Moscow, 119633 USSR
Näistä ainakin Box 55:n haltija osaa englantia hyvin ja häneltä
voi kysellä lisätietoja, ja hän saattaa kyetä välittämään
postia muillekin asemille. Muistakaa laittaa IRC tai pari mukaan. Vaikka ne
eivät NL:ssa kelpaakaan, niin operaattorit voivat hoidella niillä
ulkomaansuhteitaan muuten.
Leningradissa julkaistaan DX-lehteä nimeltä "Exotic DX News",
joka julkaisee myös piraattilokauksia ja -uutisia länsimaisista
asemista otsikon "Free Radio" alla. Valitettavasti lehti ei juurikaan
kerro Neuvostoliiton omista piraateista.
Neuvostoliittolaiset alan harrastajat ovat myös valmistelemassa englanninkielistä
opaskirjasta nimeltä "Guide to Soviet Pirates". Kirjanen on
tätä kirjoittaessani (kesäkuu 1991) lähes valmis, mutta
ongelmana on paino, jakelu ja maksujen kerääminen.
Itäpiraattien kuuntelu on varsin vaativa ja harvinainen radioharrasteen
osa-alue Suomessa. Toivottavasti asiasta kiinnostuneet ja kieltä ymmärtävät
pääsevät asiassa alkuun tämän esittelyn perusteella.
|