Kunnon breikki 3

Keväinen loska lätisee bootsien alla, vastaantuleva rekka sipaisee metrin verran kuraa Trans Amisi konepellille ja auringonpurkaus pimentää koko HF:än... Tuntuuko tutulta?

Niin siinä vaan kävi, että vaikka Pertun kanssa oltiin luvattu tehdä parannus ja jättää YLE ja paikallisradiot rauhaan, niin välillä on PAKKO repäistä pelkästään oman mielenterveyden säilyttämiseksi. Turo oli ollut paikallisen radioamatöörikerhon mukana tutustumassa paikalliseen yksityiseen, kaupalliseen paikallisradioon ja kokenut Ahaa- elämyksen.

Kuten muutamilla muillakin, oli myös tällä arvon asemalla enemmän kuin yksi lähetin ja lähetystaajuus. Tällaisia asemia ovat Suomessa radiot Päkä, Inari, Jämsä, Kajaus, Saimaan Aallot, 3, Pooki, Ramona, Pirkka, Foni ja tätä luettaessa luultavasti myös Nelostie, Savonmaa ja Jokinen. Ajoittain ja osittain toistensa ohjelmia lähettävät myös eräät muutkin asemat. Ja miten arvelette ohjelmansiirron tapahtuvan päälähettimeltä näille sivulähetyspaikoille?

Oikein! Useimmissa, ellei jopa kaikissa tapauksissa asia on ratkaistu niin, että sivulähetyspaikoille on sijoitettu ULA-viritin ja antenni, jolla kuunnellaan päälähettimen ULA- lähetystaajuutta. ULA-virittimeltä vastaanotettu signaali johdetaan sivulähetyspaikan ULA-lähettimeen, joka sinkoaa ohjelmasignaalin taivaalle antennin kautta jollekin toiselle ULA- taajuudelle.

Jolly Roger Radio toimi Pohjoisessa Keski-Suomessa ULA:lla 1980-luvun lopussa ja 1990-luvun alussa.

Turo huomasi, että näitä sivulähetyspaikkoja ei juurikaan tarkkailla tai valvota ainakaan tässä nimeltä mainitsemattoman esimerkkiasemamme tapauksessa. Pojat, mites olisi... kunnon Breikki!?!

(Huom. paikkakunnan ja aseman tunnistamisvaaran vuoksi taajuudet ja vaaralliset muut yksityiskohdat on peitetty.)

Turon kellarissa oli naftaliinissa edellisen keikkamme 150-wattinen ULA-lähetin, jonka Turo oli napannut mukaan paetessamme kerrostalon katolta palotikkaiden kautta. Paikkakunnan paikallinen radioasema toimii taajuudella xx.x MHz ja sitä releoi toinen lähetin useiden kilometrien päässä taajuudelle yy.y MHz. Sivulähetin sijaitsi korkeahkolla paikalla olevassa rakennuksessa. Rakennuksen katolla oli yagiantenni, jolla signaali poimittiin päälähettimeltä.

Väliinjäävässä maastossa on useita riittävän korkeita kohoumia, joista yksi jopa kohtuullisen lähellä sivulähetyspaikkaa. Sivulähetyspaikalla ei asu ketään ja vaikutti siltä että ko. paikkakunnalla ei ollut ketään aseman "agenttia" joka olisi voinut tehdä lähettimelle jotain mahdollisen "häiriön" ilmestyessä. Asiantuntija pitäisi tilata pääasemalta hätiin.

Päättelimme, että koska päälähettimen lähetysteho ei kuitenkaan ole liian suuri, pystyisimme varmasti peittoamaan sen 150-wattisellamme suunta-antennin kanssa, kun pääsisimme riittävän lähelle sivulähetintä ja nimenomaan sen ja päälähettimen väliin. Samoin arvelimme, että mikäli breikkiohjelmamme ei poikkeaisi liikaa normaalista, kukaan ei edes välttämättä tajuaisi mitään tapahtuneen. Mutta siitähän ei silloin olisi mitään iloa... Ja jos breikki huomattaisiin (mikä tietysti olisi tarkoitus), kestäisi aika kauan ennen kuin meidät saataisiin poistettua aalloilta.

Turo, Perttu ja minä löimme karvaiset päämme yhteen ja sanoimme: "Tämähän on helppo keikka!". Tuumasta toimeen. Tekniikkataiturimme radioamatööriveli Turo viritteli lähettimen taajuudelle xx.x MHz ja järkkäili kasaan kaiken tarvittavan: lähetin linukoineen, 8-elementtinen yagi, Sonyn ghettoblaster, auton akkuja 2 kpl, SWR-mittari, välijohdot ja pieni matkaradio. Minä järjestin eväät ja Perttu valmisti kotistudiossaan yhden 120 minuutin kasetillisen ohjelmaa, jonka edessä RWR:n aikoinaan esittämä "RWR Goes crazy with the Calminators"-ohjelmakin kalpenee...

Päätimme vetää homman kerralla kunnolla. Breikkiajankohdaksi valittiin perjantai-iltapäivä alkaen kello 15.30, eli parhaaseen kuunteluaikaan. Hyvissä ajoin puolilta päivin lähdimme siirtymään breikkipaikalle, joka oli mäntymetsäinen kukkulantapainen joitakin kilometrejä sivulähetyspaikalta päälähettimen suuntaan.

Laitteet aseteltiin kohdalleen, antenni suunnattiin ja kaadeltiin vesiä pois kumisaappaista. Kaikki oli valmiina jo kahden aikoihin, joten odoteltiin siinä kevätaurinkoisessa hangessa toista tuntia kuunnellen Pertun Icomilla NMT-puheluja. Joskus 15.30 aikoihin iskettiin laitteet päälle ja alettiin paukuttaa. Matkaradiolla todettiin että kaikki meni niinkuin kuviteltiinkin. Lähetin oli nyt vallattu ja se heitti ilmoille ohjelmaamme niin kauniisti että! Sitten vain jäätiin odottelemaan mitä tuleman pitää.

Kello 16.30 käännettiin kasetin toinen puoli ja arveltiin että eiköhän sieltä joku pian saavu keskeyttämään ohjelmamme, joka sisälsi koe-CD:ltä poimittuja testiääniä ja väliin aina lyhyt kuulutus: "Gamma iskee".

Kello 17.30 jouduttiin alkamaan ohjelma alusta, kun mitään ei ollut tapahtunut. Turo ruuvasi lähettimen tehoa vähän pienemmäksi, sillä akut alkoi hyytyä.

Kello 18.00 aikoihin akut hyytyi, jännite tippui alle kymmeneen voltiin ja lähetysteho tippui niin paljon että hävisimme sinkussa päälähettimelle.

Allapäin poistuimme paikalta romuja kantaen. Aina ei voi onnistua 100 % ...

P.S.1 Myöhemmin Perttu kuuli tuttavansa kautta, että radioaseman heput oli repineet pelinousujaan, kun kuuntelijat olivat soittaneet ja ilmoittaneet häirikköohjelmasta, mutta teknikko oli saatu paikalle vasta kello 18.20, kun breikkimme oli jo ohi.

P.S.2 Myöhemmin on tutkittu, että samalla systeemillä voidaan vallata myös UHF:llä toimiva ohjelmansiirtolinkki, mikäli vain saadaan sopiva lähetin käyttöön. Terveiset Karille Helsinkiin, johdat Cityn ansiosta 2-1.