ULA:lle uutta iskua

Kevät 1987 oli siis ahkeran ohjelmanteon aikaa ja samalla aloiteltiin testailua uudelleen ULA:lla ja suunniteltiin kesän toimintaa. Huhtikuussa Tex yhytti jyväskyläläisen toimittajan Helena Seppälän, joka innostui tekemään RWR:sta juttua kuultuaan itse asemaa eetterissä. Puhelinhaastattelun ja runsaan materiaalin avulla hän tekikin pitkän jutun Jyväskylän Ylioppilaslehteen. Onnekkaasti kyseinen numero jaettiin Jyväskylässä joka talouteen. Numero ilmestyi vielä sopivasti ennen vappua ja näin RWR sai mukavasti mainosta vappulähetykselleen.

Kevään 1987 mittaan oli RWR:n toimintaan saatu värvättyä lisää miehistöä ja niin RWR oli vappupäivänä liikkeellä neljän miehen voimin. Tällöin oli mukana myös juuri huollosta tullut 35-wattinen lähetin.

Porukalla ajettiin erään tuttavan kuljettamana Laajavuoren hyppyrimäen juurelle, mistä juostiin lähetyskaluston kanssa laskettelurinteen poikki metsään. Pari miestä laitettiin laskettelurinteen laitaan vahtiin niin, että he näkivät Laajavuorentielle jota pitkin PTL:n olisi pakko tulla. Hiukan ennen kello seitsemää illalla laitteisiin kytkettiin virta. Laitteet olivat nyt vireessä ja tehoa näytti lähtevän mukavasti. Omien tarkkailijoiden mukaan lähetys kuului vielä ainakin 10 kilometrin päässä hyvin. Mutta nyt olivat liikkeellä myös PTL:n tarkkailijat.

Right-Wing Radion ULA-lähetyskalusto Laajavuoren metsissä 
	Jyväskylässä 1.5. 1987.Menossa lähetys taajuudella 96 MHz 35 watin teholla.

Right-Wing Radion ULA-lähetyskalusto Laajavuoren metsissä Jyväskylässä 1.5. 1987.Menossa lähetys taajuudella 96 MHz 35 watin teholla.

Jo 20 minuutin lähetyksen jälkeen vartija tuli ilmoittamaan että PTL:n valkoinen Chevrolet lähestyi antennit katollaan. Laitteet kasattiin salamana ja miehistö juoksi pois pitkin Laajavuoren takametsiä. Pakoa ei PTL kyennyt estämään. Turhautuneet peilaajat olivat kuulema sitten käyneet ratsaamassa kaupungissa muutamia laittomilla tehoilla ja kanavilla toimineita LA-miehiä. RWR oli nyt selvästi PTL:n tarkkailussa. Koska Suomen piraattirintamalla oli muutoin varsin hiljaista, niin PTL pystyi irrottamaan voimia juuri RWR:n jahtaamiseen.

Keväällä ja kesällä 1987 toiminta jatkui ULA-lähetyksillä ainakin kerran viikossa. Yleensä asema oli äänessä iltaisin ja öisin. Lähetysten aikana tunnelma oli taivaissa. Varmaan missään ei ole niin paljon tunnelmaa kuin öisessä hämärässä metsässä kun PTL voi olla minkä puskan takana hyvänsä.

Lähetykset olivat usein varsin pitkiä, yleensä 90-minuuttisia. Kaikki ohjelmat tulivat kasetilta, sillä suoria ohjelmia ei uskallettu tehdä. Lähetyspaikkoja olivat esimerkiksi Aittovuori, Ylistönmäki, Kuokkalan vanha kivilouhimo ja Kypärämäki.

Samana kesänä 1987 ilmestyi RWR:n kuvioihin myös legendaarinen Calminators-parivaljakko, joka esiintyi Simonin ohjelmissa hyvällä menestyksellä. Rääväsuisten Calminatorsien ohjelmapätkiä ovat sittemmin soittaneet ainakin Ylen Ysiysi, Radio Jyväskylä ja tamperelainen Radio Visitors.