Tarinan taustat
Lokakuussa 1984 ryöpytti Jyväskylässä radioaaltoja stereofoninen vapaa radioasema Viihderadio 91 taajuudella 91,6 MHz. Tästä tapauksesta innostui sivuillaan kertomaan myös maakuntalehti Keskisuomalainen. Tällöin vapaa radio -toiminnasta kiinnostui abiturientti, josta oli tuleva RWR:n operaattori. Tämä kaveri oli DJ Tex Willer, joka ryhtyi selvittämään mahdollisuuksia perustaa oma vapaa radioasema.
Tiettävästi leivonmäkeläisten harrastajien hoitama Viihderadio 91 kuivui kokoon, mutta ajatus vapaasta radiosta ei Jyväskylässä
kuollut. Talven 1984-85 aikana Tex värväsi porukkaa aseman perustamiseksi.
Keväällä 1985 mukana olikin jo 6 asiasta kiinnostunutta. Kaikki
olivat innostuneita radioharrastajia ja osa myös aktiivisia DX-kuuntelijoita.
Yksi kavereista oli elektroniikka-alan harrastaja ja hän aloitti heti
vapaa radio -toimintaan tarvittavien laitteiden rakentamisen.
Helmikuussa 1985 tuli tieto, että Jyväskylän paikallisradiolupa
oli myönnetty Jyväskylän Seudun Paikallisradio Oy:lle, joka
on sosiaalidemokraattien omistama yhtiö. Pitkään vahvasti ehdolla
luvan saajaksi ollut Jyväskylän DX-Kuuntelijat ry jäi lupia
myönnettäessä nuolemaan näppejään puoluepolitiikan
takia. Paikallisradiolupien myöntämistä valmisteltaessa oli
näet liikenneministerinä sosiaalidemokraatti Matti Puhakka, joka
tunnetaan myös nimellä "Pallohukka-Puhakka". Lupia myönnettäessä
taas liikenneministerinä toimi toinen sosiaalidemokraatti Matti Luttinen.
Paikallisradioluvan myöntäminen mitä ilmeisimmin poliittisin
perustein ärsytti vireillä olleen vapaan radioaseman miehiä.
Vastavetona laitettiinkin perusteilla olleen vapaan radion nimeksi yhteistuumin
Right-Wing Radio eli suomennettuna "oikeistosiiven radio". Aseman
tarkoituksena ei kuitenkaan missään vaiheessa ollut puhua politiikkaa.
RWR:a perustettaessa oli tavoitteena vapaa, paikallinen nuorisomusiikkia ja
-ohjelmaa lähettävä asema, sillä oli pelättävissä
että Jyväskylään tuleva demariasema ei haluaisi tai viitsisi
perehtyä nuorten asioihin. Uskottiin että tulossa oli jonkinlainen
ammattiyhdistysasema.
|