Radio Supernova
Seuraavaa mainostettua lähetystä varten Tex ja Michael päättivät
kokeeksi muuttaa sekä aseman nimen, että DJ-nimensä. Seuraava
lähetys oli 25.9.1986 samalla taajuudella 96 MHz, mutta aseman nimi oli
nyt Radio Supernova. Tex käytti nyt nimeä Mark Daniels ja Michael
otti uuden nimen Simon "Iceman" Heel.
Tällä kertaa molemmat DJ:t olivat metsässä laitteita
hoitamassa ja pelkäsivät koko ajan PTL:n ilmestyvän pusikosta.
Lähetystä oli kestänyt noin tunnin ajan kun lähialueelta
alkoi kuulua poliisisireenin ääntä. Operaattorit pakkasivat
kiireellä laitteet ja pakenivat metsien kautta. Tästä alkoi
kissa-hiiri-leikki PTL:n kanssa.
Seuraavan päivän Keskisuomalaisessa oli lyhyt juttu tapauksesta,
mutta siitä eteenpäin KSML laittoi piraatit pitkäksi aikaa
uutisboikottiin. Idea aseman nimen muuttamisesta viranomaisten hämäämiseksi
koettiin epäonnistuneeksi ja asema palasi käyttämään
kunniakasta nimeä RWR. Michael tosin muutti lopullisesti DJ-nimensä
muotoon Simon Heel.
|